Karstulan Vapaaseurakunnan historia


Seurakuntamme on perustettu 27.11.1984. Ensimmäiset työntekijät olivat Leena ja Unto Kainulainen, he olivat töissä seurakunnassamme tammikuuhun 1987 asti.


Työntekijöinä vuosien aikana meillä on Kainuulaisten lisäksi toiminut:

Markku Kuokkanen tammikuusta 1994- Elokuuhun 1994.

Erkki Lappalainen tammikuusta 1996- kesäkuuhun 1998.


Aluksi meillä ei ollut vakituista kokoontumispaikkaa, kokoonnuimme ihmisten kodeissa, kansalaisopistolla ja pankin kellarissa. Kun seurakuntamme väkimäärä kasvoi, vuokrasimme nykyisen kiinteistön alakerran.


31.12.1998 Karstulan Vapaaseurakunta muutettiin Saarijärven Vapaaseurakunnan alaiseksi seurakuntapiiriksi.


Vuonna 2014 seurakuntamme perustettiin uudelleen ja siirryimme pois Saarijärven seurakunnan alaisuudesta. Työntekijöitä meillä ei ole nyt uudelleen perustamisen jälkeen ollut. 

Seurakuntamme valitsee aina neljäksi vuodeksi kerrallaan vanhemmiston puheenjohtajan. Tässä tehtävässä ovat toimineet Juha Leppänen, Risto Oinonen sekä tällä hetkellä puheenjohtaja Seppo Luukkainen.


Vuoden 2024 alusta toimimme Saarijärven Vapaaseurakunnan alaisena seurakuntapiirinä.


Kokoustoiminta on hoitunut vierailevien puhujien sekä omien seurakuntalaisten voimin.